Category Archives: Uncategorized

Mopoilua

Kirjootellaampas ensin pohjatietoja hiukan.

Tuossa on about 6vuotta suunniteltu erään kaverin kanssa a-luokan kesälomareissua.
A-luokan reissuun kun miehet lähtee kuuluu siihen tietysti viinaa, naisia, hyvää ruokaa, olutta, naisia, saunomista, lisää viinaa ja maksullisia naisia. (todellisuudessa pari kaljaa per naama, kylmää lenkkiä, saunasta ei tietoakaan ja naisia ei nähdä koko reissulla kuin korkeintaan iltapäivälehtien sivuilta). Kuitenkin tuollaista a-luokan reissua on suunniteltu tovi jos toinenkin.

Pari kesää sitten kuvioihin eksyi kiinalainen skootteri ja totaalinen hurahtaminen tapahtui välittömästi. Siinä vanha nuortui ja tultiin lapseksi jälleen. Mikäs sen mukavampaa kuin kesäiltana ajella skootterilla letkeästi mutkaista tietä näkymättömiin… Voi sitä vapauden tunnetta kun istuu uljaan muoviratsun selkään ja lähtee päristelemään. Ja koska kyseessä kiinalaiset kapineet tulee myös miehinen puoli tyydytettyä. Halutessaan saa ruuvata ja sotkea kätensä aivan kuin nuorena miehenä. Eroa nuoruuden mopoiluihin tuo se ettö nykyisellään on jo sitä tietämystä ja ymmärrystäkin sekä myös jonkin verran rahaakin käyttää harrastukseen.
Ja tunnetusti hulluushan on tarttuvaa,, niin sattui kivasti että kaverini intoutuin myös laittamaan itselleen kiinalaisen sotaratsun. Nyt pari kesää niillä on ajeltu ja ajatusta pyöritelty päässä. Vihdoin ajatus alkaa kuutioitua suunnitelmaksi ja siitä jopa toteutus asteelle. Miksipäs ei voisi siis yhdistää kahta hienoa asiaa. Skoottereita ja sitä a-luokan reissua.

TÄNÄ KESÄNÄ SE VIHDOIN TAPAHTUU.
Suunnitelmissa onkin siis lähteä kiinalaisilla skoottereilla a-luokan reissulle.
Reittisuunnittelua onkin tehty jo ja määränpää valittu. Matkaa tulee yhteen suuntaan noin 176kilometriä. Matka ajaksi ilman remontteja on taukoineen kellotettu n.6 tuntia.

Mutta sen pidemmittä puheitta pitänee rueta siihen varsinaiseen asiaa.
Koska kyseinen reissu uhkaa toteutua  ja matkaakin on kohtalaisesti täytyy aloittaa valmistelut hyvissä ajoin. Tavaraahan tuollaiselle reissulle kertyy yllättävän paljon kuljetettavaksi. On vaihtokampetta, evästä, olutta, kalavehkeet, TYÖKALUT, VARAOSAT, jne jne.
Skootteri itsessäänhän on ihanteellinen kapine koska siitä löytyy niin hanskalokero, tavaratila penkin alta, sekä tavaraboxi tarakalta. Mutta aikuiset miehet kun lähtee niin olutpuolelle ei riitä se kaksi lonkeroa. Joten tilan ahtaus uhkaa matkaa. Nokkelana kaverina lakia lukemaan ja ongelmat on ratkaistu. Tehkäämme uljaaseen kirkkomopoomme vetokoukku ja perävaunu.

Projekti alkakoon perävaunusta.
Luettelen nyt tässä selkokielellä rajoitukset ja pykälät perävaunuun liittyen.
Nämä pykälät on varmistettu lakikirjasta, katsastusasemalta sekä trafilta.

Vastoin yleisiä käsityksiä:
L1e (kaksipyöräinen mopedi) perävaunussa ei tarvitse olla:
-Valoja
-Lokasuojia
-e hyväksyttyjä renkaita
-Kuulakytkintä

Mitä vaunussa pitää olla:
-Heijastimet, eteen kirkkaat, sivuille keltaiset, taakse punaiset komion muotoiset.
-Ilmakumirenkaat
-Tahattoman irtoamisen estävä lukituslaite. (jos kiinnität kärryn vaikka pultilla ja mutterilla vetolaitteeseen tulee mutterin yläpuolelle pulttiin porata reikä ja asentaa vaikkapa traktorin sokka)
-Leveys saa olla maksimissaan 1,5metriä
-Kärryn saa periaate tasolla rakentaa vaikka pahvista ja paalinarusta. Mutta sen pitää olla rakenteellisesti tarkoituksen mukainen ja kestävä.
-Ja  tärkein pykälä viimmeiseksi. Kärryn massa riippuu mopedista. Massa saa kuormineen olla maksimissaan puolet vetävän mopon kuivapainosta.

Eli oman skootterini kuivapaino on 88kiloa, niin perävaunu saa oluineen painaa maksimissaan 44kiloa.

 

Ulkoisista häiriöistä johtuen päätän postaukseni tähän-
Joten, ei muutakuin perävaunua rakentamaan….

Nyt PIIIITKÄN tauon jälkeen kirjoitellaankin oikein kaikkien mega postausten isoäiti.
Postauksessa tulee olemaan tolkuttomasti kuvia joten kärsivällisyyttä pyydän.

Notta pidemmittä löpinöittä itte asiaan:

Vuosi sitten keväällä minuun puraisi kaamea kasvi innostus (oikeastaan ryytimaata tuli tehtyä joedellis kesänä, mutta viimme kesänä alkoi totaalinen vouhotus). Kaikki alkoi siitä kun jostakin marketista löysin “tarjouksesta” siemeniä.IMAG1173

Sitten alkoihin kaamea netin penkominen ja asioihin perehtyminen. Ja niinhän siinä kävi, kun tällainen joka ei ole koskaan mitään kasvattanut alkaa perehtyä asioihin lähtee mobedi kinttaasta. Alkoi suunnaton kasvihuoneen suunnittelu, istutusruukkujen hankinta, vesiviljelyyn perehtymine jne. Netissä tuli pyörittyä enemmän ja vähemmän. Sen verran olen nyt nettiä selannut että käyttökelpoista tietoa kaikkeen kasvatukseen löytyy chilin kasvattajien foorumeilta sekä hampun kasvattajien palstoilta.

IMAG1842IMAG1855IMAG1848

 

 

 

Yllä kuvissa ensimmäinen proto vesiviljelystä, toinen proto toiminnassa ja ensimmäiset siemenet multaan idätettyinä. Vesiviljelystä voinen sanoa että jokainen joka haluaa sitä kokeilla ei kannata rueta suunnattomasti vouhottamaan itse testasin tehokkuutta pelkällä (oisko nimitys ollut bubleri) vesiastialla ja akvaarion ilmapumpulla ja hyvin toimi.

IMAG1877 IMAG1878

 

Samaan aikaan kun perehdyin vesiviljelyy ja suunnittelin kasvihuonetta, alkoi taimet voida hyvin. Suurin osa taimista pitikin tässä kohtaa siirtää idätys astioista ruukkuihin. Jokaiselle nyt tässä tiedoksi Nuo mustat pienet neliön malliset ruukut ovat halpoja. ÄLKÄÄ säästäkö niissä. Nuo mustat pikku ruukut ovat erittäin käteviä, vievät vähän tilaa, eivätkä oikeasti maksa paljoa. Taisi olla paikallinen maatalousmarketti joka möi noita 25kpl torneissa alle kahden euron hintaan.

IMAG1884

IMAG1883

Lopulta lumet sulivat ja routa laski sen verran että pääsi suunnittelemaan itse kasvihuonetta. Kasvihuoneen pyrin tekemään mahdollisimman halvalla. Aikalailla kaikki puutavara löytyi pihalta jo valmiina. Ainut mitä itse kasvihuoneeseen jouduin ostamaan oli tuo muovi. Ja ei en ostanut sitä kallista oikeaa EVA kasvihuonekalvoa. Muovin hankein paikallisesta rautakaupasta josta ostin rullan kirkasta rakennusmuovia. Rulla maksoi noin 50€ alennuksineen tms. ja siitä teki helposti kaksi kohtalaisen kokoista kasvihuonetta. (voinen nyt todeta että ainakaan ensimmäinen talvi ei ole saanut muovia rikki) Kasvihuoneen koko muotoutui suoraan sen mukaan minkämittaista puutavaraa löytyi pihalta. Seinäkorkeu taitaa olla jossain 190cm paikkeilla. pituutta löytyy 5metriä ja leveyttä 3,3metriä. Kattokulmasta voinen sanoa että kaappasaha 22,5kulmaan ja kaikki jiirit sillä. Runkotavarana toimii höylätty 45×45 jos se jotakuta kiinnostaa.

IMAG1897 IMAG1889IMAG1895

 

 

 

 

Vesiviljely näytti ottavan hyvin tuulta siipiensä alle. Ensimmäisessä kuvassa Taimet laitettuna vesiviljelyyn heti kun ne oli noussut mullasta pintaan. Keskimmäisessä kuvassa vesiviljelyn ja multaviljelyn ero. Molemmat taimet laitettu siemenestä kasvamaan yhtäaikaa. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa 2viikon jälkeen vesiviljelyn tuottamat vesijuuret. Juuret olivat himpun yli 30senttiä pitkät.

IMAG1901 IMAG1908 IMAG2002

 

 

 

 

Kevät eteni ja taimet voivat hienosti. Tässä kohtaa tuli ensimmäinen oppimistapahtuma. ÄLKÄÄ LAITTAKO KOKO SIEMENPUSSIA KERRALLA KASVAMAAN! Eli itse tein virheen ja kylvin jokaista laatua koko pussin, emäntä laskeskeli että jossain kohtaa ruukkuja oli kodinhoitohuoneessa reilu 300kpl. Tässä kohtaa rouvalla myös meinasi loppua huumorintaju. Onneksi sain kylvettyä kasvattamisen siementä kaikkiin tuttuihin ja sukulaisiin joten sain jaettua taimia vähän sinne sun tänne. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa tuotu mansikan varkaat heräämään sisälle. Mansikan varkaat kävin kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti nyppimässä kotitalon mansikkamaalta heti kun lumet olivat sulaneet.

IMAG2008 IMAG2010 IMAG2011

 

 

 

 

Työpaikaltani sain onneksi muutamia lavakauluksia kasvihuonetta varten, niin ei kaikkia tarvinnut rakentaa itse alusta. Nuo lavakaulukset ovat erittäin hyviä istutuslaatikoita mutta tuppaavat maksamaan tolkuttomasti. Onneksi hoksasin kasvihuoneen rakennusvaiheessa että muovitan päädyt vasta siinä vaiheessa kun on kasvatuslaari ja mullat sisässä. Helpotti tolkuttomasti mullan kuljetusta kun sai kipata etukuormaajalla murat suoraan laareihin.

IMAG2012

Väliin pitikin siten rakennella perunoille omat laatikot pihalle. Jostain syystä harrastelijakäytössä peruna voi ja kasvaa paremmin laatikossa mitä suoraan avomaalla. Liekö viljelijän laiskuutta tms. Mutta parin tuttavan kanssa on todettu laatikko viljely helpoimmaksi pieneen perunan kasvatukseen.

 

IMAG2016 IMAG2018 IMAG2022

 

 

 

 

Kun kasvihuoneeseen sain laarit paikalleen ja mullat sisään alkoi kastelujärjestelmän suunnittelu. Sen verran tykkään hifistellä ja toisaalta olen laiska että kastelujärjestelmä oli lähes pakkohankinta. Ensin suunnittelin rakentavani koko systeemin kiinasta tilatuilla palikoilla, mutta aikainen heräämiseni kasvitieteilyyn toikin uudet suunnitelmat. Koska olin hyvissä ajoin liikkeellä löytyikin kahdesta läheisestä romulasta poistokorista kaikkea kasvitieteilyyn liittyvää. Möivät edelliskesän jäämistöt polkuhintaan ulos ennen uusien tuloa. Siispä mukaan tarttuikin kolme kipaletta Gardenan automaattista kastelujärjestelmää. Järjestelmä pitää sisällään nipun suuttimia, pätkän letkua, pumpun sekä muuntajan pumpulle jossa 16 eri kasteluohjelmaa. Hintaa en nyt muista mutta tolkuttoman halvalla ne sain jossain 10€ huitevilla oli aina yksi setti. Vesisäiliöt tulivat lähes vahingossa vastaan ja reilu 600l kappale imevät muovilaatikot osoittautuivat täydellisiksi vesi astioiksi.

IMAG2026 IMAG2030 IMAG2032

 

 

 

 

Kevät eteni lopulta niin pitkälle että taimet sai siirtää sisältä kasvihuoneeseen. Mutta eihän sitä mies kauan jaksa jouten olla joten alkoi mansikkamaan perustus. Mansikkamaan teko olikin sitten luultua isompi projekti. Kovaksi tamppautunut vanha pelto olikin kohtalaisen kova vastus. Peltoa piti ensin aurata traktorilla (kuten joku tarkkasilmäinen on huomannut ei traktori kalustoni ole missään nimessä manitsemisen arvoinen) traktorin jälkeen alkoi kaamea puutarhahjyrsimen juoksutus. Pari iltaa siinä sai jyrintä juoksuttaa ja kerätä pajukon juuria pois.
Lopulta pääsikin sitten muotoilemaan käytävät ja penkit lapiolla (viimme kesänä tuli sitten lapioitua hieman muutakin, noin 400metriä kaapelia tuli pistettyä tonttiin). Penkkien muotoilun jälkeen otettiin käyttöön paikallisesta hyödykkeiden kauppaamislaitoksesta hankitut 3€ maksaneet kasteluletkut käyttöön. Perusteellisen maan alkukastelun jälkeen saikin sitten rueta laittelemaan muovia paikallee.

IMAG2034 IMAG2039

Muoviksi valitsin valkoisen kestomuovin. Valintaan vaikutti suurelta osin huokea hankintahinta, kyseistä kapinetta kun oli menossa työpaikkallani roskiin. Ja ensimmäisen kesän kokemuksella voinen sanoa että valkoinen muovi olikin hyvä keksintö, viljelypaikkani kun on erittäin aurinkoinen. Valkoinen muovi suojeli mansikan juuria hyvin liialta paahteelta. istutusvälit heitin ihan summamutikassa ja voinen todeta että ihan onnistunut oli taimien väli vaikka joku muu voisi väittääkkin niiden olevan turhan tiiviisti. Ajatuksenahan on kasvattaa mansikkaa ei lehtiä. (niille jotka eivät vielä tiedä, mansikan hedelmä muodostuu kukasta ja kukka kasvaa eri varressa mitä lehti)

IMAG2076 IMAG2089 IMAG2147

 

 

 

 

Mansikkamaa projektin jälkeen olikin kasvihuoneessa alkanut totaalinen kasvupyrähdys Suippopaprika teki ensimmäiset hedelmän alut, tomaatti alkoi tehdä nuppua, myös kurkussa alkoi näkyä kukinnan merkkejä. Taka alalla maissi oli päässyt todelliseen kasvuvauhtiin. Viljelin kasvihuoneessa seuraavia kasveja. Tomaattia, kurkkua, paprikaa, chiliä, maissia, vesimelonia, salaatteja, hernettä sekä viiniköynöstä.

IMAG2155 IMAG2263 IMAG2416

 

 

 

 

Kasvihuoneessa kaikki voi hyvin, maissit tavoittelevat jo kattoa. Ensimmäiset uudet perunat tuli nostettua ylös. Tässäkohtaa oli jälleen oppia otettava kantapäänkautta. Siemenpusseissa olevia istutusetäisyyksiä kannattaa noudattaa. Pientä löysää niissä etäisyyksissä on. Ainakaan itselläni ei oikeastaan mikään kasvanut niin valtavaksi mitä istutus etäisyydet olisi antanut ymmärtää. Mutta kuitenkin ne on ihan aiheesta niissä pusseissa. Jouduin omasta kasvihuoneesta harventamaan taimia kesän aikana ainakin 4kertaa vähemmäksi ja lahjoittelemaan eteenpäin.

IMAG2422 IMAG2428 IMAG2431

 

 

 

 

Satoa alkoi pikkuhiljaa tipahdella niin kasvihuoneesta kuin mansikkamaalta. Tomaatteja tuli tolkuton määrä. Jälleen tuli oppimistapahtuma: mikäli haluat isoja tomaatteja muista harventaa varkaat oksahangoista sekä surutta osa kukinnosta, myöskin osan raaoista tomaatinaluista voinee poistaa jotta voima riittää lopuille. Toisaalta meillä kaikki tykkäävät kirsikkatomaatista joten hyvin kävi kun kappalemäärä kasvoi suureksi mutta itse tuotos jäi pieneksi.

IMAG2442

Välillä pitikin sitten istua ja ihmetellä kun satoa alkoi tipahdella vähän sieltä täältä. Mansikkamaan teon jälkeen istuttelin pihaan marjapensaita: Karviaisia tuli laitettua 2kpl punaista sekä 2kpl keltaista, vaaleanpunaista herukkaa sekä viherherukkaa tuli niinikään laitettua molempia kaksi pensasta. Ja niimpäs kävikin että jo istutus kesänä kituliaat pienet karviaspensaan alut tarjosivat hyvänlaisen määrän marjoja lasten suuhun. Toki hauskaa oli se että luulin laittaneeni kaksi punaista ja kaksi keltaista, kuitenkin kolmesta pensaasta tuli punaista marjaa ja yhdestä vain sitä keltaista. Noh onneksi lopulta sain “takuuseen” sen toisenkin keltaisen pensaan, näin ollen sain tavallaan yhden ylimääräisen punaisen karviaisen. Myös muutamia puita tuli laitettua maahan  mutta niistä tulevana kesänä enemmän.

IMAG2487 IMAG2494 IMAG2513

 

 

 

 

Satoa tipahtelikin sitten pitkin kesää tasaisen tappavaan tahtiin. Keskellä hauska kuva minun keräsalaattikokeilusta. Kasvin piti olla keräsalaatti mutta jostain syystä kasvihuone oloissa se villiintyi kasvamaan pituutta.

 

IMAG2518 IMAG2542 IMAG2574 IMAG2588

 

 

 

 

 

Maissiakin tuli kasvihuoneesta useampia tähkiä. Taisin saada peräti 3tähkää per maissin varsi, mitä en pidän ensikertalais viljelijäkke ollenkaan huonona saavutuksena. Lähempänä syksyn saapumista alkoi paprika ja tomaattisato päivää koti olla melkoinen. Chiliä alkoi pitkän kypsymisjakson jälkeen tulla kohtalaisia määriä, selvästi yli oman tarpeen. Erikoisin kokeilukin onnistui mielestäni kohtalaisesti, Sain kasvihuoneesta kolme kokonaista vesimelonia. Joskin melonit olivat ehkä greipin kokoisia mutta hyvää oli ja lapset tykkäsivät. Tulevana kesänä uusi yritys meloneille ja toivon parempaa menestystä.

Tässä oli siis vuoden 2014 vouhotukseni. Nyt tulevana vuotena vouhotukseni kasvitieteilyn saralla vain lisääntyy, yritän kerätä itseni kasaan ja päivitellä blogia useammin kuin kerran vuoteen. Tulevalle kesälle tilattu ihan kaupallinen kasvihuone itsetekoisen viereen jotta voi suorittaa vertailua rakennusmuovin ja kennolevyn soveltuvuudesta kasvihuoneeksi. Päätänkin nyt tämän loruiluni tähän.

PS. En ole missään nimessä mikään äidinkielen opettaja joten älkää tulko itkemään kirjoitusvirheistä ja vääristä välimerkeistä.

 

Tervehdys

Tervehdys kaikille karvaisille ja karvattomille kavereille.

Tämä blogi tulee käsittelemään aiheita laidasta laitaan. Blogin idea on toimia muistilappuina minulle itselleni. Eli kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa. Kieliasuni on surkea. Jos jotakin haittaa kieliasuni, välimerkkien käyttö jne jne. niin voivat mennä vaikkapa sinne mihin ei aurinko paista.

Jotta te mahdolliset lukijat saisitte edes jotain osviittaa tulevasta kerron itsestäni. Olen NUORI monitoimimies joka asustelee landella keskellä metsää. Harrastan lähes kaikkea, paitsi liikuntaa missään muodossa. Mottoni on: Kaikki pitää tehdä itte. Tästä saadaankin aasinsilta mitä ihmeellisimpiin projekteihin.

Muutamia käynnissä olevia projekteja joita käsitellään täällä kun keretään: NC-jyrsin,  Morris marina vm.76, Austin mailer vm.68, Muutama kiina skootteri, ajoleikkureita muutama,  reikäsahan teroituskone, poranteränteroituskone.

Siinäpä parit projektit jo heti alkuun.
Päätän lähetykseni täältä tähän.